Ralli 13.03.2017

Tade Lario päätti talvikautensa palkintopallille Tahkon SM-rallissa

Taisko Larion lentonäyte Tahkolla. Kuva: Taneli Niinimäki

Talvikauden päättävä kolmas SM-ralli kurvailtiin Tahkovuoren ympäristössä viime viikonloppuna. Tade Lario yhdessä kartanlukijansa Tero Nättiahon kanssa sijoittuivat SM3-luokan toiselle sijalle jännittävän voittotaistelun päätteeksi. 

R2-autojen luokassa sekuntitaistelu oli kovaa heti ensimmäisestä erikoiskokeesta alkaen. Lario kirjasi pohja-ajan ja otti kärkipaikan haltuunsa. Seuraavalla erikoiskokeella johtomarginaali kasvoi, ja ero oli huoltoon tultaessa 6,1 sekuntia.

Tasainen suorittaminen jatkui ja kärkipaikka pysyi hallussa, mutta toisella sijalla ajanut Emil Lindholm kavensi eron vain 0,1 sekuntiin ennen kahta viimeistä erikoiskoetta. Rallin päätöksestä oli muodostumassa varsinainen jännitysnäytelmä. Sitten Larion autoon iskivät tekniikkaongelmat:

– Sähköhäiriö iski Peugeotiin EK5 lopussa ja siirtymäosuudella auto sammui kokonaan. Onnistuin paikallistamaan syyksi viallisen sensorin, kerkesin vaihtamaan sen ja auto käynnistyi taas. Varmalta näyttänyt keskeytys vaihtui mahdollisuuteen taistella vielä kisan voitosta. No, jo edellisellä pätkällä oireillut etutasauspyörästön lukko petti viimeisellä ek´lla lopullisesti ja alkoi luistamaan. Käytännössä ajoimme hitaimmissa mutkissa 1-vetoisella autolla, kun lukko ei pitänyt. Tipuimme kakkoseksi selvällä erolla, selosti Tade Lario lopun tapahtumia.

Lario hävisi reilut 20 sekuntia viimeisillä erikoiskokeilla ja taipui toiseksi, kun Lindholm nappasi luokan voiton. Kolmanneksi ajoi Joni Viitala 42,5 sekuntia kärkeen jääneenä.

– Tämä oli hyvä tulos meille, vaikka voitto lipesikin käsistä rallin lopussa. Johdimme neljän pätkän jälkeen kaksivetoisia ja vauhti oli kohdallaan. Lopulta kakkossija ja maaliinpääsy tuntuvat melko hyvältä, kun vaihtoehtona oli keskeytys ja nolla pistettä. Hattua nostan silti kisan voittaneelle Emil Lindholmille hienosta ajosta sekä kaikille muille kilpakumppaneille, jotka tekivät tästä rallista erittäin tiukan ja tasaisen. Samoin kiitos järjestäjälle hienosta kilpailusta, tiet olivat mahtavat ja sääkin suosi, kiitteli Lario maalin jälkeen.

Rallin SM-sarja jatkuu seuraavaksi soralla 19.-20. toukokuuta ja jäljellä on neljä osakilpailua. Tade Lario löytyy pistetaulukosta sijalta 8. edellisen rallin päätyttyä keskeytykseen Mikkelissä, vaihdelaatikon hajottua.

Lopputulokset TOP3 SM3-luokka Tahko SM-ralli:

1. Emil Lindholm 57:23,4

2. Taisko Lario +22,7

3. Joni Viitala +42,5

Teksti: Tade Lario Tiedotus

Uusimmat


  

Lisää aiheesta

Ralli