Trial 28.06.2016

MM-endurokuljettaja mukaan Heinätrialiin

Jyväskylässä ajettava Heinätrial tulee olemaan todennäköisesti Jennifer Siekkisen kauden aino trial-kilpailu. Kuva: Fannzu Photography

Trialin Suomen Cup -sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Jyväskylässä kaksipäiväisellä koitoksella. Mukaan yleiseen C-luokkaan on ilmoittautunut myös enduron MM-sarjassa tänä vuonna debytoinut Jennifer Siekkinen.

31. kertaa järjestettävä Heinätrial kerää trialkansan tulevana viikonloppuna Jyväskylän Kotasen leirialueelle kauden kolmanteen nuorten ja C-luokan Suomen Cupin osakilpailuun. Viikonlopun aikana ajetaan myös kansalliset luokat E, A, B, 40+, C-yleinen, C-Vapaa ja jokamies-luokka.

Nuorten sarjaa johtavat tasapistein edellisessä osakilpailun Tampereella nimiinsä vienyt Leevi Seppälä ja toiseksi sijoittunut Samuli Jääskeläinen. Kolmatta sijaa pitää Santtu Selin. Koko kolmikko on Hämeen Moottorikerhon nuoria lupauksia.

– Perinteisesti Heinätrial on lomakauden avauskilpailu, jossa on paljon junioreita ajamassa. Tämä on yksi harvoista kaksipäisistä kilpailuista, joten se on sellainen perhetapahtuma, jossa nähdään kilpailemassa myös kolmen sukupolven edustajia, kilpailun järjestäjäorganisaatioon kuuluva Jussi Renko kertoo.

Hämeen Moottorikerhon omat pojat hallitsivat Sulka-Trialia.

Hämeen Moottorikerhon omat pojat hallitsivat Tampereella järjestettyä Sulka-Trialia.

Viimeisinä vuosina myös äidit ovat alkaneet kilpailla jokamiesluokan kilpailussa.

– Juniorit kun ovat kasvaneet sen verran, että pärjäävät siellä kilpareiteillä jo itse, niin siellä ovat sitten äidit päättäneet alkaa kisaamaan keskenään, mikä on tietysti hieno juttu, Renko kiittelee.

Mielenkiintoinen naispuolinen kilpailija viikonlopun koitoksessa tulee olemaan myös enduron naisten MM-sarjassa tällä kaudella debytoinut Jennifer Siekkinen, joka nyt osallistuu vuoden ensimmäiseen trialkilpailuunsa.

– Tämä on tosiaan vuoden ensimmäinen trialkisani ja samalla varmaan viimeinen, koska mulla ei vain ole aikaa, Suomen ja Ruotsin enduron MM-osakilpailut vastikään suorittanut Siekkinen toteaa.

17-vuotiaan neidon moottoriurheilu-ura alkoi itse asiassa juuri trialista.

– Sain muistaakseni ensimmäisen trialpyörän 2009 vuonna ja siitä asti on ollut trialpyörä. Välillä ajoin enemmän ja välillä vähemmän ja sitten innostuin enskasta ja trial jäi enää tällaiseksi enskaa tukevaksi lajiksi.

Huolimatta viime aikojen vähäisestä ajomäärästä trialpyörällä, odottaa Siekkinen innoissaan Jyväskylän kilpailua.

– Fiilis on hyvä. Tänään käyn toisen kerran ajamassa trialia ja katsotaan muistuuko mitään mieleen vai onko enskasta jäänyt vauhti päälle. Kisaan lähdetään ihan leikkimielellä ja pidetään hauskaa plus on kiva päästä pitkästä aikaa näkemään tuttuja.

Heinätrial 2.-3.7.
Kotasen leirialue, Jyvaskylä. Opasteet 9- ja 23-tien risteyksestä.
Lauantaina kilpailu alkaa klo 12,01 ja sunnuntaina klo 10,01
Suomen Cup: C-super ja Nuoret
Kansallinen: E, A, B, 40+, C-yleinen, C-Vapaa ja JM-luokat

SUOMEN CUP -PISTETILANNE

TRIAL Nuoret Suomen Cup 2016
1. Samuel Jääskeläinen HäMK Scorpa 25 20 45
Leevi Seppälä HäMK Beta 20 25 45
3. Santtu Selin HäMK Sherco 16 16 32
4. Mikko von Plato MPT Scorpa 13 13 26
5. Olli Nieminen HäMK Sherco 11 11 22
TRIAL C-Super Suomen Cup 2016
1. Leevi Seppä HäMK Beta 25 25 50
2. Arttu Sämpi MPT Beta 20 20 40

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Hämeen Moottorikerhon pojille kolmoisvoitto Sulka-trialissa

 

 

 

 

Uusimmat

Lisää aiheesta

Trial