Ralli 18.06.2016

Mestaruustaistelu tiivistyy – vierailija Lindroos nopein

Kuvassa: Raimo Linden Kuva: Joni Vainio

Historic Rally Trophyn kauden neljäs osakilpailu ajettiin lauantaina varsin haasteellisissa olosuhteissa Jämsän Hallissa. Yleiskilpailun voiton vei kotimaisemissaan ajanut Joonas Lindroos, mutta taistelu sarjan varsinaisesta mestaruudesta tiivistyi.

Kuusi erikoiskoetta käsittänyt Ollin Sora –ralli sai reitistään kuljettajilta kehuja, vaikka lähes koko kisan ajan piiskannut sade tekikin ajamisesta monille kuskeille varsin haasteellista. Ennen kesäkauden toista kisaa sarjan pistekärkinä komeilivat maksimipisteillä 33 Juha Mäkitalo luokasta 3, Hannu Roiha luokasta 9, Ilpo Hietanen luokasta 11, luokan 13 Raimo Linden ja Vesa Rissanen luokasta 14.

Edellä mainituista Mäkitalo ei startannut lauantain kisaan. Muut kärkinimet pystyivät voittamaan luokansa, joten maksimipisteillä jatkaa neljän kisan jälkeen neljä kuljettajaa. Aivan taputellen ei voitto kuitenkaan kaikille irronnut.

– Vähän meinasi mennä jännäksi, kun meillä meni naula renkaaseen ja se alkoi hiljalleen tyhjentyä. Onneksi rengas kesti maaliin asti, kertoi luokan 13 Toyota Celica 1600:lla voittanut Linden.

Helppoa ei ollut muillakaan, sillä Volvo 142 S:ää käskyttäneellä Ilpo Hietasella nousi muutakin kuin hiki nopeasta reitistä.

– Meillä on moottorin lämmöt aivan tapissa, joten kisa päättyi meidän kannalta juuri sopivaan aikaan, Hietanen kertoi.

Vastaavasti Ford Escort 1300 GT:llä ajanut Hannu Roiha oli kisaansa tyytyväinen.

– Todella hyvin meni ja erittäin hienot tiet. Ihan kateeksi käy, kun ei meillä Oulussa ole tällaisia. Siellä vaan kierrellään peltoja, Roiha naureskeli maalissa.
Luokassa 14 Vesa Rissanen voitti luokkansa yhdeksän sekunnin erolla Tommi Hannukselaan.

– Nukahdin tauon jälkeen, enkä saanut enää rytmistä kunnolla kiinni. Kovaa yritettiin tulla, mutta Vesa ajaa kyllä älyttömän kovaa, Hannuksela harmitteli.

Paremmin rallin SM-sarjasta tunnettu Joonas Lindroos ajoi selkään yleiskilpailun voittoon kotimaisemissaan. Myös Lindroosilla oli onnea matkassa.

– Meillä hajosi EK 3:n jälkeen moottorin korvake, ja kone lepää tällä hetkellä pelkän panssarin päällä. Vähän jouduttiin ottamaan vauhtia pois viimeisillä pätkillä. Muuten päivä sujui oikein hyvin, Lindroos sanoi.
Tasanopeusluokan kilpailun voitti autokunta Pertti Pihlajavesi – Martti Nurmisalo Ford Escort RS 2000:lla.
Täydelliset tulokset: http://tenab.net/online.htm
Pistetilanteet: http://historicrallyclubfinland.fi/data/documents/P-HIRY-3_2017.pdf

Voittajat luokittain Ollin Sora -ralli:

Luokka 1: Hanna Kokko 47.40,1
Luokka 3: Sakari Salminen 45.50,4
Luokka 4: Helge Henriksson 48.01,7
Luokka 5: Antti Heinänen 50.39,1
Luokka 6: Matti Leander 42.10,6
Luokka 7: Risto Kuivaniemi 41.31,7
Luokka 8: Juha Berner 43.38,1
Luokka 9: Hannu Roiha 47.07,2
Luokka 10: Tero Laakkonen 48.46,7
Luokka 11: Ilpo Hietanen 41.31,7
Luokka 12: Rami Suominen 46.46,8
Luokka 13: Raimo Linden 41.39,8
Luokka 14: Vesa Rissanen 42.00,1
Luokka 15: Jussi Lappalainen 42.01,9
Luokka 16: Pekka Altti 41.18,3
Luokka 17: Kimmo Juhannusvuori 40.06,3
Luokka 18. Seppo Raittila 44.36,6
Luiokka 19: Joonas Lindroos 38.50,8
Luokka 20: Jari Nurminen 39.35,4
Luokka 22: Kari Holmberg 52.36,4
Luokka 23: Tuukka Tuominen 44.27,5
Luokka 24: Matti J. Tarvainen 47.15,6

Teksti: Joni Vainio

Uusimmat

Lisää aiheesta