Ralli 18.05.2017

Anssi Valkonen aikoo kaventaa eroa kesän ralleissa

Anssi Valkonen. Kuva: Marko Kyöstilä

Ensimmäistä kautta Ford Motorcraft FST -sarjassa kilpaileva Anssi Valkonen on saanut alkukauden aikana opetella monta uutta asiaa. Ralliuransa takavetoisella autolla aloittanut kauhavalainen on päässyt varsin nopeasti sinuiksi etuvetoisen Fiesta R2-ralliauton kanssa.

Lähes päivälleen kolme vuotta sitten ralliharrastuksen aloittanut Valkonen oli ennen sitä ajanut vain jääradalla sekä luonnollisesti peltoautolla ja monenlaisilla vehkeillä jo poikasena.

Uuden auton ja sen ajotyylin omaksumisen lisäksi hän on tällä kaudella paneutunut nuottiralleihin. Ennakkoluulottomasta asenteesta on ollut miehelle apua, joten tulokset ovatkin olleet SM-tason tulokkaalle aivan kelpo tasolla.

Kaikki talvikauden osakilpailut olivat Anssi Valkoselle uusia ralleja. Kahden ajetun osakilpailun jälkeen sijoitus oli hienosti kolmas Ford Motorcraft FST -sarjassa. Talvikauden päätöskisa päättyi nuottivirheen myötä ulosajoon, jonka seurauksena sijoitus sarjataulukossa putosi viidenneksi.

– Uskon vauhtini olevan paremmalla tasolla kesällä, kun tykkään ajaa enemmän soralla. Autoa on myös säädetty paremmaksi ja ajettavuuteen olen tosi tyytyväinen. Vielä on töitä edessä, että etupään pitoa saadaan kohennettua, Valkonen kertoi.

– Pari viikkoa sitten ajoin testirallin Keravalla ja ero luokan kärkeen oli selvästi pienempi kuin talven lumilla. Tavoitteena on saada edelleen kärkeä kiinni kesän edetessä. SM3-luokan taso on aivan huippukova, mutta tarkoitus olisi kerätä mahdollisimman hyviä pistesijoja.

– Omaa ajotyyliä täytyy yrittää vielä siistiä. R2-luokan etuvetoisella pitää ajaa tarkasti eikä suinkaan ovi edellä. Riihimäelle sarjan kesäkauden avauskisaan startataan hyvillä mielin, toteaa kuljetusalan perheyrityksessä työskentelevä Anssi Valkonen.

Teksti: Jarno Saari

Uusimmat

Lisää aiheesta

Ralli